Cateringia rullilla

Urheiluseurat eivät pyöri ilman rahaa. Porukka tietysti maksaa seuran jäsenmaksua ja treenimaksua, mutta ei sillä vielä seuraa pyöritä ja jos nämä maksut olisivat super-isot ei monella olisi enää varaa treenata. Etenkin kun derby on harrastus vähän muille(kin) kuin hyvätuloisille keski-ikäisille. Niinpä tehdään varainkeruuta. Olinkin fresarikurssin aikana auttelemassa brunssin keittiössä ja itseasiassa taas vei tiemme keittiöön, tällä kertaa häiden cateringin muodossa.

Itse lähdin yhden tyypin tilalle tarjoilemaan häihin, kun peruutus tuli vain pari päivää ennen h-hetkeä (vai hää-hetkeä?). Monet muut seuran tyypit olivat jo puurtaneet aikaisemmin järjestelyjen ja ruokien tekemisen parissa. Meidän hommamme oli laittaa juhlapaikka ja ruuat kuntoon ennen vieraiden tuloa ja sitten luistimet jalassa tarjoilla juhlavieraille juomia tiskin takaa ja varmistaa, että ruokaa on tarjolla. Ja tietysti muuten olla avuksi ja iloksi. Meillä oli tiimipaidat ja jokaisella vähän omanlainen derby-typpi asukokonaisuus.

Oltiin kaiken kaikkiaan 6 tuntia luistimilla, mikä oli rankkaa jaloille, kun niitä piti jännittää ihan eri tavalla kuin tavallisesti. Toisaalta tuli tosi eeppinen olo, kun osasi hienosti sujahdella pitkin keittiönurkkausta. Muistui mieleen se, kun open skatessa ja fresarikurssin ensimmäisellä kerralla ihaili luistelijoiden sulavuutta. Ja nyt varmasti joku katsoi meidän menoa ja mietti, että onpa hienoa. Ja illan loppuvaiheilla käytiin vähän pyörähtelemässä tanssilattialla, koska miksipä ei? Tulipahan todettua, että hitaiden tanssiminen luistimet jalassa on ainakin ihan mahdollista.

Ruokaa kehuttiin ja meitä kehuttiin ja kaikilla tuntui olevan mukava meininki. Meilläkin oli hauskaa, vaikka oli se myös raskasta hommaa. Itse en aikaisemmin ole kamalasti tykännyt mistään seurahommista. Enkä kyllä vieläkään tykkää tietyistä jutuista. (Kaikenlainen asioiden kaupustelu ihmisten ovilla tai omaa sosiaalista verkkoa pitkin on ahdistavaa ja kamalaa.) Mutta kaikenlainen yhdessä tekeminen on tosi hauskaa, kun samalla tutustuu vähän tyyppeihin ja pääsee tekemään juttuja.

FTP: viikko 7 (+brunssi)

Keskiviikkona oli jälleen luvassa omat treenit ja monta kivaa juttua kerrattavana. Tehtiin crossovereita, käännöksiä ja pujottelua sekä vähän blokkausharjoitteita. Ja puhuttiin minareista ja siitä, mitä niissä vaaditaan. Jutustelu oli omalla tavallaan ihan rauhoittavaa, koska painotettiin paljon sitä, että ei ole hätää, vaikkei heti pääsisi läpi ja toisaalta että sitä ei heti tarvitse rynnätä joukkueeseen, vaikka läpäisisikin.

Onnistuin myös kaatumaan niin kovaa, että en pystynyt hetkeen hengittämään. Luisteltiin ihan vain vapaasti crossovereita käyttäen radalla ja kompastuin nolosti omiin jalkoihini. Lensin jotenkin jännästi olkapääni ympäri ja muksahdin selälleni. Kunhan sain henkeä, mikään ei kuitenkaan sattunut. Paitsi kyseinen olkapää sitten seuraavana päivänä… En tiedä olenko minä jotenkin riskialtis, kun olen parissa viikossa onnistunut hankkimaan nyrjähtäneen nilkan, elämäni komeimman mustelman ja kipeän olkapään. Vai ovatko kaikki muutkin samassa jamassa enkä vain tiedä siitä?

praise, fail
Juuri kun joku kehui crossovereitani…

Höntsässä tehtiin paljon lateraaliliikkumista (steppailua/laukkaamista tai liukumista sivuttain). Se on tosi vaikeaa eikä ihmeemmin suosikkijuttujani. Harmikseni se on kuitenkin aika olennainen osa derbyn liikkumista ja se olisi hyvä oppia. Kaaduin taas kerran aika näyttävästi ja kypäräni kolahti lattiaan, mutta tällä kertaa selvittiin vammoitta.

Lue lisää