FTP: viikko 12, osa 2

Pohdiskeluni läpseistä päätyi siihen, että viikossa en kuitenkaan saa ratkaisevaa eroa aikaan oman kuntoni suhteen. Siksi en ehkä turhaan ryntää lepopäivinäkin lenkille ja uuvuta itseäni turhaan. Sen sijaan keskityn käymään ahkerasti kaikissa tarjolla olevissa treeneissä ja koitan ujuttaa sinne niin paljon crossoveria kuin mahdollista. Ei minun tarvitse valita sen välillä, että treenaanko ihan hulluna vai en ollenkaan. Treenaan sen verran kuin tuntuu järkevältä ja katson mihin se riittää. Aina sitä saa uuden mahdollisuuden myöhemmin. (Kyllä, minulla on taipumusta hetkellisesti ylireagoida ja sitten kun olen nukkunut asian päälle, todeta, että olen ollut hupsu.)

Perjantaina sain uudet ulkorullani. Ne olivat tosiaan huomattavan pehmeät ja läpi asti samaa materiaalia. Eivät siis mitkään super hienot tai kalliit. Pääsiäisenä kävin kotikotona ja nappasin vanhoista inline luistimistani laakerit. Ne olivat ABEC 5-laatuiset ja molemmin puolin metallisuojatut. Naputtelin ne paikoilleen uusiin ulkorulliini. Koska rullat olivat kauttaaltaan vähän joustavaa muovia, laakerit tuntuivat menneen vähän vinoon ehkä. Ainakin kun niitä pyöritti sormien välissä, ne vempottivat vähän. Täytyy katsoa voisiko niille vielä tehdä jotain.Lue lisää