Viikonloppuna eka pelimatka ulkomaille!

Tulevana viikonloppuna suuntana on Kööpenhamina, missä on tiedossa sekä A- että B-tason peli. Minä olen A-rosterissa varablokkerina eikä minulle ole luvattu siellä peliaikaa. Mutta B-rosterissa sitä pitäisi olla luvassa. Tämä on minulle ja monelle muullekin ensimmäinen pelimatka ulkomaille. (Itseasiassa joillekin tämä on toinen tai ehkä ensimmäinen peli ikinä!)

Etukäteen tässä jännittää lähinnä kaikki matkajärjestelyt: lentoliput, bussiliput, Köpiksessä kulkemien, majoitus, pakkaaminen, tavaran mahduttaminen käsimatkatavaroihin, passi, lentokenttä-jutut muunsukupuolisena ja muutenkin, aikataulut, … Pelikin pyörähtää mielessä hetkittäin, mutta jotenkin sitä osaa ehkä jännittää vasta paikanpäällä. Mutta samalla olen kyllä myös tosi innoissani. Haluan reissata joukkuekavereiden kanssa, pitää hauskaa porukalla, pelata yhdessä ihan uutta joukkuetta vastaan, mennä ehkä jatkoille ja vaan nähdä Köpistäkin vähän.

Lähiaikoina olen treenannut oikeastaan koko ajan B-joukkueen lineuppini kanssa. Pelipaikan suhteen on ollut aika paljon hakemista. Olen halunnut päästä kokeilemaan muitakin pelipaikkoja kuin breissaamista, mutta se tarkoittaa sitä, että jonkun muun pitää breissata. Toisaalta olen yrittänyt myös löytää paikkaa, jossa olisin eniten hyödyksi lineupilleni.

Yksi negatiivinen asia tässä tosin on, että ne pelaajat, jotka ovat sekä A:ssa, että B:ssä, ovat joutuneet nyt panostamaan toiseen joukkueeseen selvästi enemmän. Minä olen panostanut B:hen, koska olen A:ssa varapelaaja, mutta useampi muu taas on A:ssa vakio ja panostaa siihen enemmän. Hankalin tilanne on ehkä, jos on treenannut paljon blokkaamista A:ssa ja sitten pitäisi tulla jammaamaan B:hen. Toisaalta minua harmittaa myös se, että en ole päässyt enää treenaaman A:n kanssa. Minulla olisi vielä niin paljon opittavaa, mikä nyt jää saavuttamattomiin toistaiseksi. (Toisaalta opin sitten muita juttuja sen sijaan.)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑