Oho, pääsin pelaamaan

Juuri kun pääsin sanomasta, että olen vakiintunut varapelaajaksi, kävi niin, että pari joukkuelaista oli matkoilla ja minäkin päädyin sitten ihan pelaamaan. Tiedossa oli peli Kalliota vastaan ja olin aika lailla samassa lineupissa kuin ennenkin. Tilanne oli siis tavallaan paras mahdollinen ensimmäiseksi peliksi, jossa oikeasti pelaan noin joka toisessa jamissa. Ensinnäkin, koska olin jo ollut mukana scrimmissä, jossa pelattiin Kalliota vastaan. Vastustaja oli siis tavallaan tuttu ja jos pärjäsin silloinkin, pärjäisin varmasti edes yhtä hyvin nytkin. Ja toiseksi olen ehtinyt tottua tämän lineupin tyyppeihin ja heidän kanssaan yhdessä tekemiseen treeneissä.

Kaikesta tästä huolimatta minua jännitti ihan sikana. Vaikein pätkä oli istua yleisössä katsomassa meitä edeltävää peliä. Jotenkin en jaksanut yhtään keskittyä ja kaikki tieto roller derbystä tuntui hetkellisesti kadonneen taivaantuuliin päästäni. Kaikki pelin äänet olivat jotenkin niin paljon. Musiikin kuuntelu auttoi ja pukuhuoneesta alkoi sitten aiemmilta pelireissuilta tuttu rutiini, joka tuuditti minut jonkinlaiseen turvan tuntuun. Omalla penkkialueella olin jo oikeastaan vähän malttamaton pääsemään radalle.

Omalta osaltani peli meni paremmin kuin olin uskaltanut toivoa. Vaikka keräilinkin itseäni turhan usein lattialta, taisin ainakin kerran pari saada jammerin ulos ja kommunikoin aika hyvin suhteutettuna siihen, että olen minä. :D Ja kaverit pitivät minusta radalla hyvää huolta. Jotenkin olin ehkä eniten pelännyt, että jäisin murehtimaan jokaista pientä virhettä ja se saisi minut tekemään niitä vielä enemmän. En tiedä oliko se peliä edeltäneiden pukuhuonepuheiden ansio vai jotain muuta, mutta en jäänyt niitä tällä kertaa miettimään.

Kaikki muutkin tuntuivat olevan pelin jälkeen hyvällä tuulella. En muista koska minulla olisi oikeasti ollut näin hauskaa. Sen huomasi jo siitäkin, että pari seuraavaa päivää tuntui jotenkin kovin tyhjiltä ja harmailta. Se on käsittääkseni olemassa oleva psykologinen/aivokemiallinen ilmiö, että tosi kivan asian jälkeen voi ”masentaa” pari päivää. Mutta nyt tuntuu taas jo hyvältä ja odotan innolla ja kauhulla, että peliä katsotaan joukkueen kanssa yhdessä.