Kallio FINvitational

Kallio Rolling Rainbow järjesti 3.-4.6. Kallio FINvitational -turnauksen. Moni tyyppi meidän seurasta oli lähdössä yleisöksi.  Päätin lähteä reissuun mukaan niin ikään, koska Suomen mittakaavalla iso derby-tapahtuma kuulosti mahtavalta kokemukselta eivät liput olleet kalliita siihen nähden, että pelejä olisi tosi monta katseltavaksi ja osallistuvat joukkueet olisivat tosi kovia ja huippu-derbyilijöitä.

Menomatkalla päädyttiin jopa parin tyypin kanssa samaan junaan ja etsiydyttiin porukalla tapahtumapaikalle. Derby-tyyppien oloisten ihmisten (potentiaalisia tuntomerkkejä mm. derby-merch, queerfeministisiä sloganeita sisältävät asusteet, vyölaukut ja yleinen kirjavuus) seuraaminen osoittautui toimivaksi taktiikaksi.

Pelejä oli ilo katsoa. Meininki vaihteli vähän pelistä ja päivästä toiseen. Sunnuntaina yleisö tuntui olevan äänekkäämpää kuin lauantaina ja etenkin Helsinki Roller Derbyn ja Kallion peleissä olivat kannustusjoukot äänekkäimmillään. Ei kyllä mitenkään yllättäen. Istuin milloin kenenkin oman seuran tyypin vieressä. Oli aina mielenkiintoista kuulla kokeneempien pelaajien jutustelua pelistä; Itse kun ei aina osannut niin kiinnittää huomiota pelityyleihin ja erilaisiin taktiikkoihin, kun kaikki keskittyminen menee siihen, että yrittää pysyä kärryillä kahden jammerin sijainnista yhtä aikaa ja välillä koittaa myös keskittyä vaikka jommankumman puolustuksen toimintatapoihin. Toisaalta oli myös kivaa vain ihmetellä jotain uusien tyyppien kanssa, koska silloin ainakin pysyi kärryillä keskustelunaiheesta. Opin muun muassa mitä on ”gootin ottaminen” (Getting/Holding a Goat).

Parasta oli, jos peli oli tiukka. Silloin pysyi koko ajan mielenkiinto ja jännitys yllä. Mietiskelin, että derbyä jaksaa jotenkin seurata, koska siinä tapahtuu niin paljon ja pistetilanne muuttuu nopeasti. Jotenkin en ole koskaan ihmeemmin jaksanut katsoa vaikka jalkapalloa tai jäkistä, kun tuntuu, että maaleja tulee n. 1-3 per peli ja loppu aika pelistä on edestakaisin sahaamista. Mutta kuten aikaisemminkin olen todennut, en ole koskaan oikein ollut penkkiurheilija-tyyppiä muutenkaan.

Otin tavaksi kirjoittaa pelien lopputulokset muistiin vihkoseen, joka sisälsi aikataulut ja joukkueiden rosterit yms. Tämä oli kätevää, koska a) joku kuitenkin halusi tietää, miten nyt pelaavat joukkueet olivat pärjänneet aikaisemmissa peleissään eikä kukaan muistanut tuloksia ulkoa ja b) sain itselleni puuhaa paluumatkalle, kun huvikseni laskeskelin jokaisen joukkueen turnausmenestystä.

Pelien lisäksi paikalla oli myyntipöytiä. Oli osallistuvien joukkueiden merchiä ja kaikenlaisia derbyvälineitä ja -asusteita. Himoitsin kaikenlaista, esim. kivoja paitoja, Steaks-lippistä ja derby toolia. Kaikkein eniten kuitenkin himoitsin uusia polvisuojia. Joskus sunnuntaina uskalsin vihdoin lähestyä Jam in the Boxin pöytää sillä mielellä, että ostan ne polvisuojat. Sain sovittaa muutamiakin, mutta lopulta kuitenkin tykkäsin eniten niistä TSG roller derby 2.0 -suojista, joita aikaisemmin olin jo harkinnut. Kaivoin repustani viimeiset kätköissä olleet synttärirahani ja marssin takaisin katsomoon polvisuojat kainalossa. Nyt harmittaa lähinnä, ettei ollut enemmän varaa shoppailla. Etenkin Steaks-lippis jäi kaduttamaan.

Varsinaisen asian lisäksi reissu toki sisälsi hengailua auringonpaisteisella nurmikolla, kaljaa, sellaisten tyyppien näkemistä, joista oli vain kuullut vanhoilta pelaajilta, eväitä, energiajuomaa ja lähijunaan juoksemista.

En itse muistanut ihmeemmin ottaa kuvia ja muutenkin kännykkäkameralla ei katsomosta käsin olisi paljon kuvattu. Parhaiten kuvia löytyy varmaan turnauksen Facebook-eventistä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s