Eka scrimmi

Olen aikaisemmin ollut jännittynyt ja stressaantunut pelaamisesta ja scrimmaamisesta, kuten parista edeltävästä postauksesta näkyy. Samalla kuitenkin haluan kovasti mennä ja uskaltaa. Ilmoittauduin siis kaikesta huolimatta maanantain scrimmiin, etenkin fresarikurssi-kaverin oluen jälkeisen kannustuksen jäljiltä.

Maanantaina stressasin jo etukäteen. Jeesusteippasin polvisuojiini jotain fancya iskältä saatua solukumia. Polvisuojien alareuna kun on kovin pehmusteeton ja jo nyt polvieni mustelmilla on mustelmia. Tämä on tällainen väliaikainen ratkaisu; olen silmäillyt kyllä uusia polvisuojia. Kysyin pelinumeroista ja vastausta odotellessa mietin, mitä tehdä scrimmipaitojen kanssa. Lopulta en ehtinyt tehdä mitään scrimmipaitoja. Olin liian hätäinen ja lähinnä pilasin yhden valkoisen paidan. Onneksi inhosin sitä paitaa jo valmiiksi?

2017-5-16 paita

Pyörämatkalla treeneihin olin saavuttanut jännityksen sen asteen, jolla olen verrattain turta. Mietin omituisen viileästi, että jos oksennan jo matkalla jännityksestä, menen kyllä takaisin kotiin. Selvisin kuitenkin hallille ilman välikohtausta ja tuttujen naamojen näkeminen ja alkuverkka rauhoittivat. Alkuverkan aikana alkoi tuntua tavallisilta treeneiltä.

Joukkueet jaettiin ja pelipaikkoja neuvoteltiin. Meillä oli vain yksi yleensä jammaava tyyppi, joten päätettiin, että muut vuorottelisivat toisena jammerina. Lopulta vuorottelu perustui lähinnä siihen, että joku jota jammaaminen sillä hetkellä kutitteli, otti hatun. Paitahuolikin ratkesi lainaamalla.

Kun ekaa jamia varten asetuttiin radalle, minua ei varsinaisesti jännittänyt enää. Halusin vain päästä tekemään jo. Viime kerrasta ei oikein ollut muuta suuntaa kuin ylös. Pelasin tosiaan lähinnä blokkerina. Se oli ihan ok, etenkin kun joku vanha luistelija oli meitä ohjaamassa ja rauhoittamassa. Se kerta, kun olimme kaikki uudet tyypit keskenämme ja muistaakseni vielä alivoimallakin, oli aika sekasotku, mutta sekin lähinnä vain huvitti. Edelleen kyllä on vaikeaa pysyä kärryillä siitä, missä tapahtuu ja mitä.

rdo_first scrimmage

Rohkenin lopulta myös jammaamaan ja tällä kertaa se oli kivaa. En jäänyt seiniin puskemaan koko kahdeksi minuutiksi vaan pääsin jopa jostain läpi. En panikoinut samalla tavalla kuin viimeksi ja ehdin vähän jopa ajatella jotain aina välillä. Ja tiimikaverit rohkaisivat ja parhaansa mukaan tekivät paikkoja radalle. Parasta on se, kun yhtäkkiä näkee edessään tyhjää tilaa ja rynnistää sitä kohti ja ihan juuri ja juuri selviää siitä yhdestä blokkerista, joka vielä lähtee jahtiin. Ja sekin on kivaa, kun toinen jammeri on joku kokenut tyyppi ja pääset pakasta ihan sen hännillä ja pakotat sen koolaamaan (callaamaan?) ennen kuin se ehtii yhtä tai kahta pistettä pidemmälle.

Muutenkin kaverit heittivät ahkerasti läpyä ja kehuivat toinen toisiaan. Joskus en tiedä mitä ajattelisin kehuista, kun itse tuntuu siltä, että ei se nyt niin hyvin mennyt. Mutta kai sen pointti on enemmän pitää mielialaa ja meininkiä ylhäällä. Enemmän sellainen ”Hyvä yritys ja kova tekemisen meininki. Anna mennä!”, kuin arvio siitä kuinka teknisesti hyvin se jami meni. That I can do.

Kaiken kaikkiaan scrimmi oli hyvä kokemus. Opin paljon ja minulla oli hauskaa. Odotin toisaalta ehkä jotain tosi tajunnanräjäyttävän siistiä. Mutta ehkä se todellinen scrimmineitsyyden into oli tavallaan mennyt jo niille kerroille, kun pelitilanteita on kokeiltu joissain treeneissä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s